Bromont-yllätysraportti

Ettepä arvaa mitä meikä teki lauantaina.

Näin juhannuksen kunniaksi kävin lauantaina harrastamassa kovavauhtista alamäkipolkupyöräilyä Mt. Bromontissa, Quebecissä. Päivän päätteeksi oli tarkotus hypätä Suomen lentokoneeseen. En muista milloin olis ollu viimeksi yhtä makia mennä nukkumaan perjantai-iltana. Hymy oli niin leviä, että posket oli ainaki metrin päässä toisistaan.

Menossa oli mukana Delian sisko Lynn ja noin kymmenen muuta mäkihemmoa Montrealista. Lynn on alkanu harrastamaan mäkipyörähommia ja luuhaa nykyään Montrealin mäkipiireissä. No mehän alettiin miettiä, että lähetäänkö yhessä kolisemaan mäkkeen. Mutta mistä kamat? Sattumoisin neito tuntee Dirt Campin (www.dirtcamp.ca) omistajan Jeffinn ja päämekaanikko Philin, joten sain Spessun muutamalla kympillä päiväksi pojilta vuokralle. Phil heitti siihen päälle vielä Troy Leen kamat.

Mie että saattasin mie ehkä voia lähtiä.

Lauantaiaamuna ajeltiin Bromonttiin, noin tunnin ajomatka. Siellä oli jo Jeffi valamiina, iliman paitaa auringossa perhe-Volovon perässä istuskeli. Aika keho ja muutenki hieno mies. Muut jätkät tuli jälestäkäsin krapuloissa paikalle. Kaikilla hipopyörät. Mulla oli tää:



Viime vuonna Bromontissa ajettiin maailmacuppia, tuossa näkkyy sitä ratapätkää:



Suuntasimme mäkeen. Jeffi sattuu olemaan kovan tason alamäkimiehiä. Olis ollu mukava vähän lämmitellä jossaki, mutta ei muutaku HETI maailmankappibaanan alkuosalle. Ajettiin muun muassa ekalla laskulla se fakin off-kämperi kivikkoluiska, joka näkkyy tuossa videossa. Aivan hirveetä kivimöyleikköä, uus pyörä ja eka kertaa mäessä vuoteen. Jefferson Airplane meni heti smuutisti menojaan. Mie koitin vain selevitä kuolematta ja räpelsin kasvillisuuden keskellä. MC-kivikkojen jäläkeen ajettiin loppureitti vähän helpompaa pätkää. Mister pysäytti jossain vaiheessa ja ystävällisesti ilmotti, että tuu perässä vaan sammaa vauhtia, tuolla tullee kohta yks linkka. Sieltähän se mutkan takaa sitten ilimesty, sellanen 4-5 metrin käppi. Oho. Sitten maaliin. Yllättäen olin vielä elossa, eikä puuttunu jalakoja tai käsiä tai silimiä.

Heti tuli ooh-ääniä posselta, ku hyppäsin sen käpin ekalla kohtaamisella. Sitä on vissiin tapana spekuloia ensin. Oikiasti mie en vaan kerinny säikähtää sitä.

Jeffi meinas, että aletaanpa seuraavaksi lissäämään vähän vauhtia. Juuh. Jutskailtiin Lynnin kanssa, että ko kerta tultiin yhessä ajamaan, niin pysytään yhessä. Päätettiin lähtiä ajamaan helepompia reittejä. Olin syvästi helpottunut.

Ajettiin viis laskua ennen lounastaukoa. Kuluki ihan hyvin ja pyörä oli aivan unelma. Kumikki oli niinko olis koko ajan renkaat imukupeilla kiinni maassa. Tokasta laskusta eteenpäin en jääny Jeffistäkään ennää jäläkeen. Meijän kymmenen hengen porukasta Jeffi oli aina eka, meikä tuli toisena ja muut jäbät jäi selevästi taakse.

Lounaan jäläkeen ajettiin MC-kuppipaanaa lissää. Taas Jeffi eellä, meikä perässä ja muut jätkät jäi jonnekki taakse. En ollu ikinä ajanu siellä, mutta pysyin vauheissa. Aivan holtiton reitti oli, semmosta kivikkotulitusta. Oli silti jotenki rento ajella, ja kivetki oli kuivia. Pysähyttiin ennen loppubermejä, ja yks jätkä joka tuli peesissä keuhkos, että "holy fuck dude, you are fucking fast man!" Mie että no eka kertaa ajoin tuosta. Hyvä ettei jätkä rakastunu meikään siinä.

Loppulaskuilla olin aika tulessa. Jeffi yritti vaikka mitä, mutta ei päässy karkuun. Muilla ei ollu mittään saumaan meiän vauhteihin, ja mentiinki kyllä aika haipakkaa. Viimisellä laskulla lähettiin kahestaan ottaan miehestä mittaan semmoselle himo-offkamperi-switchback-jyrkkälinjalle. Tais olla koko päivän teknisin pätkä, meleko vaikia kyllä. Seurailin Zeffin linjoja vaan pysyin aivan takarenkaassa kiinni. Pakko oli perkele, ei voinu hävitä!

Hulluna tuli lössiltä kehuja päivän päätteeksi. Olivat jotenki äimänä, ku meikä tuli puun takaa ja voitti kaikki. Sain nimeksi "The Finnish Lightning Bolt." Kyselivät, että missä me oikein ajetaan Suomessa, ku ei oo kerta ees vuoria. Yks jäbä heitti, että pyörittelettäkö te kiviä mäkiä pitkin alas ja ajatta niien päällä? Hehe.

Vimosella laskulla vetäsin kyllä pari kertaa puuhun. Ensin osu oikia olokapää, sitten heti vasen. Makiat skraidut tuli. Alako vissiin väsyttään. Airplane ajo kans puuhun vähän.

Bromontti on ehkä paras mäki, missä oon ikinä ajanu.

Kuvia oli jokunen kamerassa, mutta saanen ne näytille vasta myöhemmin. Tarvii kortinlukijan.