Näppistrekkaaja

Mahtavat suunnitelmat paranee vaan, mitä lähemmäs päästään ite suunniteltava toimenpidettä. Niin meilläki, ku Delian kanssa päätettiin, että nyt lähetään kyllä putoilemaan railoihin ja asumaan uudessa ihkussa teltassa pari letkeetä elokuun päivää jäätiköiden etumaastossa. Eilen kuivailin innoissani lihoja uunissa ja pakkailin illalliset huolellisesti erillisiin pikku pussukoihin. Laskin tarkkaan, että palion kahavia tarvitaan neljäksi aamuksi (tällä kertaa ei menty Manilake-meiningillä). Tänään teippailin hakkuihin hipohyvät jesseteippigripit. Jestas ett tartahteli, hyvä etteivät saman tien lähteneet tikkaamaan seinää!

Lounaaksi tein tänään raskasta pöperöä, että varmasti jalalla on illalla dynamiittia, jolla räjäytellä pitkiä loikkia tundralla kevyeksi-muka-viilattu painava rinkka pykälässä elikkäs persvakoon lantiovyöllä kiristettynä.

Sittenpä ne meijän hyvät suunnitelmat kosahtiki niinku nikkoauto puuhun. Kansallispuistosta tuli radiosoitto, että täällä olis tämmönen 100-kilonen kivi. Kivet on mukavia, aattelin, mutta sitten kuulin, että kivi oli muuten hyvä mutta vaeltajan jalan päällä. Toiminnan tuloksena vaellusjalka oli jumissa murkulan alla. Boulderi lienee hönkinyt jostain vuorenrinteeltä ja laskeutunut sulavasti trekkaajaneidon jalitsun päälle.

Sehän tarkotti, että Delialla oli edessä pitkä ilta pelastusoperaatio-operaatiossa, sillä sattuu vastaamaan kyseisistä operaatioista. Ja sehän tarkotti, että me ei lähetty mihinkään.

Kattelin valmiiksi pakattua rinkkaa v*ttuuntuneena ja kirosin etelästä tulleita vaeltajia, jotka väkisin hankkiutuvat tilanteisiin. Pari päivää sitten huuhtoutu jo pari porukkaa joen matkassa ylityshommissa. Onneksi selevisivät sentään hengissä. Eka porukka oli enimmäkseen poliiseja, joilla ei paljon joenylitykset tunnu vissiin missään. Neljä police-jätkää meni virran mukana suoraan järveen ku silakat, ku eivät malttaneet ottaa iltaa ja rauhoittuvia vesivirtoja. Eilen samassa paikassa toisen porukan nuori jamppa meni virran mukana ja jäi jumiin hiekkasärkälle 15 tunniksi.

Kivenvälissä oleskelijalla oli todennäkösesti vaan paska tuuri, mutta toisaalta huono tuuriki on nuissa olosuhteissa monesti ite aiheutettua. Läks varmaan liian hittaasti tai jotaki. Tai ämpeekolome oli liian kovalla.

No minäpä päätin sitten homman kustua läsäyttää perseen tietokoneenpenkkiin ja surffata nettiä tämän hienon vaelluspäiväni ratoksi. Eipähän ainakaan tuu hiki muutaku vähän.

Nyt on kello jo puolelta öin. Delia ei vieläkään kämpillä. Helikopteri käväsi hakasemassa sen onnettoman sieltä kiven alta mätänemästä. Kyllä siitä vissiin jalaka olis vielä tulossa, tai ainaki kalu nyt sentään. Paranemisia sinne likalle!

Laitetaan tähän vaikka pari vastanysvättyä taidekuvaa sitten.