perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kesäkuun Vuokatin reissu

Vuokatissa oli taakia kesäkussa! Hommahan lähti siitä liikkelle, että ajettiin Juhon ja Timon kanssa isiliisingillä perjantaina mestoille, missä Tikka-Janne oli suorittanut kauppareissun koko porukan puolesta. Ruoka oli hyvää ja olutta riittävästi. Kiitos siitä.

Ilta meni mäkielokuvia vahatessa, saunaan luikahdeltiin pienryhmissä porrastetusti. Kai siellä joku oli humalassaki, ite en muista. Akuki kävi kylässä.

Lauantain ajot lähtivät hyvissä merkeissä mutta vanha kunnon jännäkakka vilkuili hameen helmasta. Kyllähän se siitä sitten karisi jokseenkin. Sinisen Megalälly-sektorilla tuli paitaan reikä onnistumisen merkiksi. Timo ja Juho vilmas kypäräkameralla siistin pätkän. Timo lens vinossa joka hyppyristä.

Päivän jälkeen kävästiin Sotkamossa biitsillä. Sen jälkeen ilta meni totutuissa merkeissä. Aika kesyähän se oli: sadan kaljatölkin raja ei edes rikkoutunut viiteen pekkaan kahtena päivänä. Tosin Janne meni aina ajoissa nukkumaan, joten efektiivinen henkilömäärä oli neljä.

Sunnuntaina tuli parit pannut, alko vissiin väsytteleen. Sinänsä kulki ihan ok lauantaina, mutta sunnuntai oli mitä oli. Kuvailtiin loppupäivästä jotaki Sinisellä.

Illasta ajettiin kotiin. Ensin meinattiin, että ajetaan Kimmon kautta, mutta mentiinkin suoraan paradiseen eli Rolloon.

Kaikki kuvat täällä: Vuokatti 2011


Timo ja saalista Sotkamon yöstä.


Ei ollu pahat kelit. Välillä kyllä sato.


Petteri lennättää.


Juho liihottaa. Päässä oli kamera.


Kuvassa Juho Pusa ajaa polkupyörällä.


Konebaanan nippejä. Kuskina joku.


Biitsilläki käytiin. Timo ja mie uitiin, muut ei uskaltanu.


"No emmie."


Sipulirengasfiltteri


Sininen


Puusta löytyi tutun näköinen valokuvaajaveikko


Spessun linkusta oli menny leekerit, vaikka ajetaanki nätisti


S-mutkaa konepaanalla.




Kaikki kuvat siis täällä: Vuokatti 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti